perjantai 11. maaliskuuta 2016

Manse-uinnit ja lajit

Lauantaista onkin tulossa todella pitkä päivä. Kaikille taisi olla varattuna ruokailu mikä on todella hyvä! Yhdellä ruoalla ei kuitenkaan pärjää koko päivää, joten ottakaa paljon evästä mukaan! Hyvää evästä on kunnon kotiruoka ja hiilihydraattipitoiset välipalat. Proteiinipatukat ovat aika turhia kilpailupäivänä. Proteiini vie pois näläntunnetta, eikä siitä saa niin hyvin energiaa päivän urheilusuorituksiin. Kaikilla on tiedossa pitkiä taukoja, joten esimerkiksi pitkäkestoisia hiilihdraatteja sisältävä ruisleipä on hyvä eväsvaihtoehto!

Ottakaa mukaan myös jotain tekemistä tauoille. Esimerkiksi kirja tai pelikortit ovat hyviä tapoja viettää aikaa uimahallilla. Kännykän näprääminen tuntitolkulla tuskin parantaa kilpailusuoritusta ja kun akku loppuu niin kyydin soittaminen aaltoalvarin parkkipaikalle on haasteellista :)

Kilpailujen arvioitu loppumisaika meidän osalta on noin 22.30. Olen kuullut huhua, että tamperelaisten startteja ollaan peruttu ja niitä ei ole vielä laitettu aikatauluun, joten voi olla että päästäisiin lähtemään takaisin aikaisemmin. Paluumatkalla pysähdymme syömään, joten rahaa mukaan :)

Tässä vielä kaikkien lajit:

Jiri 100vu, 200sku, 200vu
Noora 50pu, 200pu, 100ru
Atte 50ru, 200ru, 100pu
Hanna 50pu, 200vu, 200su
Viivi 100su, 200vu, 50vu
Eeva 100su, 200vu, 50su
Peppi 100vu, 100su, 200vu
Mia 50pu, 200ru, 100ru
Martta 200ru, 100pu, 50vu
Veeti 100vu, 100su, 100ru
Netta 100su, 100ru, 50vu
Sara 200sku, 200vu, 50vu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti