Heippa,
kuten eilen treeneissä kerrottiin, pidämme perjantain treenin kuivaosuuden ulkona. Tavataan hallin aulassa klo 19:00. Ohjelmassa juoksua ja muuta yleistä lämmittelyä, joten kunnon ulkoliikuntavaatteet kenkineen matkaan. Pyyhkeitä ja jumppa-alustoja ei tarvitse.
Sini
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
JS-cup 1.10.
Moikka!
Lauantaina uidaan kauden ensimmäiset Jyvässeutu-cupit Vaajakosjella ja perinteisesti järjestysvuoro on meillä ja Ratahailla. Viime vuoden päätöksen mukaan, syksyn kisassa toimitsemaan pitäisi tulla aakkosjärjestyksen mukaan puolet alustapäin katsottuna vanhemmista, ja keväällä sitten loput. Nyt siis alla lueteltujen henkilöiden vanhemmat ilmoitusta minulle tai kommenttiboksiin. Paikalle lauantaina klo: 8:00. Uimareilla jumppa alkaa 7.45, olkaa ajoissa!
Danila
Juuli
Nea
Jenni
Emilia
Manu
Otso
Sami
So Danila! Your mom should be in the saturdays competition taking time. It's our group's turn to keep the competition. And dry warm up starts 7:45, warm up 8:00 and competition 8:30

| Dobrzhanskiy Danila | 50m Perhosuinti Miehet |
| 100m Sekauinti Miehet | |
| Koskinen Juuli | 50m Perhosuinti Naiset |
| 100m Sekauinti Naiset | |
| Kuosmanen Nea | 50m Perhosuinti Naiset |
| 200m Rintauinti Naiset | |
| Leppänen Emilia | 200m Rintauinti Naiset |
| 50m Selkäuinti Naiset | |
| Oksanen Manu | 50m Perhosuinti Miehet |
| 200m Vapaauinti Miehet | |
| Oksanen Otso | 50m Perhosuinti Miehet |
| 200m Vapaauinti Miehet | |
| Orenius Sami | 100m Selkäuinti Miehet |
| 100m Sekauinti Miehet | |
| Pentti Miika | 200m Vapaauinti Miehet |
| 100m Sekauinti Miehet | |
| Pentti Sonja | 50m Perhosuinti Naiset |
| 100m Perhosuinti Naiset | |
| Penttinen Maria | 50m Perhosuinti Naiset |
| 100m Sekauinti Naiset | |
| Päivinen Elias | 50m Perhosuinti Miehet |
| 100m Sekauinti Miehet | |
| Pärnänen Emma | 200m Vapaauinti Naiset |
| 100m Perhosuinti Naiset | |
| Österlund Tea | 50m Perhosuinti Naiset |
| 200m Rintauinti Naiset |
So Danila! Your mom should be in the saturdays competition taking time. It's our group's turn to keep the competition. And dry warm up starts 7:45, warm up 8:00 and competition 8:30
torstai 22. syyskuuta 2011
Tampereen lajit
Moikka!
Muutama jo kyselikin miksi meikäläisiä ei näy Tampereen osallistujaluettelossa. Ilmoittamisjärjestelmän kanssa oli hieman ongelmia ja niitä selviteltiin Ruotsia myöten, mutta nyt kaikki on kunnossa, ja uimarit kyllä listoilta löytyvät kunhan saavat ne siellä päässä päivitettyä. Tässä vielä koottuna kaikkien lajit, ja näiden lisäksi uidaan 3 viestiä: tytöt kaksi ja pojat yhden. Joukkueet kerrotaan bussissa.
Emma Pärnänen -99, 50 vu, 200 sku ja 100 su
Selma Soininen -99, 100 pu, 200 sku ja 100 su
Sonja Pentti -99, 50 vu, 100 ru ja 200 vu
Emilia Leppänen -99, 200 sku, 50 ru ja 100 su
Jenni Lampi -00, 100 pu, 50 ru ja 200 vu
Nea Kuosmanen -96, 200 vu, 100 ru ja 100 pu
Maria Penttinen -96, 200 sku, 100 ru ja 100 su
Tea Österlund -98, 200 sku, 100 pu ja 100 su
Juuli Koskinen -98, 200 ru, 100 ru ja 100 su
Elias Päivinen -97, 200 ru, 100 ru ja 100 pu
Miika Pentti -97, 100 ru, 200 sku ja 100 su
Manu Oksanen -95, 100 ru, 100 su ja 200 sku
Otso Oksanen -97, 200 sku, 100 ru ja 200 vu
Sami Orenius -98, 200 sku, 200 vu ja 100 su
-K

keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Tampereen ruokailu
Lauantain kilpailuissa on mahdollista syödä lounas uimahallin kahviossa. Ruoka on noin 8 € kpl ja yleensä ollut uimareille sopivaa pastaa jauheliha/kanakastikkeella. Varaukset viimeistään torstai-iltapäivällä osoitteeseen: info(at)swim.fi, koska varaukset tehdään tostaina illalla kootusti. Uimari maksaa ruoan itse paikan päällä kahvion kassalle ruokailemaan mennessään, joten varaa tuo määrä rahaa mukaan. Suosittelen lämmintä ruokaa kaikille, koska päivästä tulee varmasti pitkä.
Sini
Sini
tiistai 20. syyskuuta 2011
Tampereen bussikyyti
Lauantain Tampereen kisojen bussipaikat on varattava SwimShopin kautta keskiviikkoon 21.9. klo 18 mennessä. Bussikyydin hinta 16,00 €. Bussin lähtöaika on lauantaina 7:30 AaltoAlvarin viereiseltä hiekkaparkkipaikalta.
Tässä linkki varaukseen:
Muistattehan, että bussikyyti on ensisijainen kuljetus kilpailuihin myös silloin, kun vanhemmat lähtevät katsomaan kisoja. Jos moni jää bussista pois, hinta muiden uimareiden osalta nousee kohtuuttoman suureksi. Bussimatkalla käydään läpi myös yleisiä kisakäytäntöjä ja valmentajat antavat ohjeita uimareilleen.
Jos joku ei jostain syystä kulje bussikyydillä, tulee tämä ilmoittaa perustellun syyn kera välittömästi valmentajille. Me valmentajat emme näe mistään nimilistaa bussiin ilmoittautuneista ja haluamme tietää, ketkä ryhmästämme pitäisi aamulla bussissa olla.
Sini
torstai 15. syyskuuta 2011
Tehtävä lauantain kisoja varten
Kuten tiistaina kerroimme, jokaisen Koskiuinteihin osallistuvan uimarin tulee kirjoittaa paperille
1) puolen tunnin oma kisaverra, jonka aikoo uida lauantaina
2) taktiikat kaikista kisalajeista
Palautus Kaisalle viimeistään lauantaiaamuna. Saa tuoda aikaisemminkin. Laittakaa papereihin oma nimi. Perjantain treenin alkuun uidaan yhdessä kisaverra, josta voi ottaa vinkkejä omaan verraan. Muistattehan, että kaikille ei välttämättä sovi samanlainen verra ja myös uitavat kisalajit tulee huomioida.

Keskiviikon treeniaika
Keskiviikon aikainen treenivuoro tuotti liian monelle ongelmia ehtiä, joten jatkossa keskiviikon treeni on alkuperäisen aikataulun mukaan Muuramessa klo 20:00-22:00. Jos tästä aiheutuu haittaa, tulkaa juttelemaan niin keksitään toimiva ratkaisu. Kyse on kuitenkin vain muutamasta viikosta, koska edustuksen leirin jälkeen olisimme joutuneet kuitenkin palaamaan alkuperäiseen aikatauluun.
Sini
Sini
lauantai 10. syyskuuta 2011
Koskiuintien kisainfo
Aikataulu
Jumppa klo 10:45 (sään salliessa ulkona, sisällä ahdasta)
Verryttely klo 11:00
Kilpailut klo 12:00
Ilmoitetut lajit
Danila 50vu, 100vu ja 100su
Sami 50vu, 100sku, 200vu, 50pu
Miika 50ru, 200vu, 100su
Otso 50vu, 100vu, 100sku
Manu 50vu, 100vu, 100sku
Sonja 100vu, 100sku, 50pu
Selma 400sku, 50su, 100su
Emma 100vu, 200vu, 50pu
Emilia 100sku, 50pu, 100su
Juuli 50vu, 100sku, 100su
Tea 50vu, 100sku, 200vu, 50pu
Nea 50vu, 100vu, 100sku
Kisavarusteet
- useat uimapuvut tai uimahousut
- lasit ja varalasit
- lakki ja varalakki
- pyyhe
- seuran t-paita
- paita, huppari tai takki
- shortsit tai pitkät housut
- SISÄKENGÄT
- JUOMAPULLO
- evästä
Kyydit
Sopikaa kimppakyytejä Äänekoskelle. Kisoihin ei ole bussikuljetusta.
Toimitsijatilanne
Toimitsijoita ei ole vielä riittävästi. Kaikkien apua tarvitaan. Ilmoittautumiset seuran sivujen kautta.
-Sini-

perjantai 9. syyskuuta 2011
Panttikortin lunastaminen
Uimarit voivat käydä nyt lunastamassa panttikortin Wellamon kassalta. Kassalle maksetaan vain 5 € pantti kortista. Pantin saa takaisin, kun kortin palauttaa myöhemmin kassalle.
Wellamon kortilla pääsee sisään Wellamoon ja Tikkakosken hallille. Muurameen ei tarvitse korttia.
Kortin maksua ei suoriteta nyt uimahallille, vaan korttimaksu tulee suoritettavaksi seuran tilille syksyllä, kun kaupunki laskuttaa seuraa käynneistä.
Wellamon kassalla on lista kaikista ryhmiin ilmoittautuneista uimareista, joten kortin voi lunastaa ilmoittamalla kassalle oman nimen, ryhmän nimen sekä seuran nimen. Mikäli nimeä ei listalta jostain syystä löydy, ilmoittakaa asiasta valmentajalle.
Sini
Soittoajat valmentajille
Seuran uusissa säännöissä sanotaan, että jokainen ryhmä määrittää soittoajat, jolloin vanhemmat voivat olla yhteydessä valmentajiin.
Ryhmämme soittoajat:
Tunti ennen treenejä ja puoli tuntia treenien jälkeen
Sini
Ryhmämme soittoajat:
Tunti ennen treenejä ja puoli tuntia treenien jälkeen
Sini
Tiistain vanhempainillan asioita
Tässä vielä tiistain vanhempainillan asiat, jotta kaikki pääsevät tutustumaan niihin. Listalla on tärkeitä asioita, joihin myös uimarit voivat tutustua.
Harjoittelu
- uudet treeniajat blogissa
- lauta, pullarit ja räpylät joka päivä treeneihin, kuminauha olkapääjumppaan
- poissaoloista ja niiden syystä ilmoittaminen valmentajalle etukäteen tärkeää
- treeniprosenttien seuranta jatkuu
- pitkistä poissaoloista (perhelomat ym.) toivotaan ilmoitusta ajoissa
- syyslomalla Espanjan leiri tai harjoitukset yhdistelmäryhmässä
- uusi valmentaja Sini tilalle lokakuun puolessa välissä
Kilpailut
- kilpailukalenteri alla
- uimari ja valmentajat yhdessä päättävät lajit kisoihin
- omatoimiset kilpailut mahdollisia (eivät voi korvata kilpailukalenterin kisoja, sovittava valmentajien kanssa vähintään kaksi viikkoa ennen kilpailuja)
- omatoimisten kilpailujen maksuun muutos
- kauden pääkilpailut IKM-aluekarsinnat ja IKM-finaalit
- Koski-uinteihin ei bussikuljetusta, muihin ulkopaikkakunnan kisoihin bussikuljetus
Yleistä tiedotettavaa
- ryhmän en sisijainen tiedotuskanava on blogi (swimmop.blogspot.com)
- henkilökohtaisissa asioissa valmentajiin voi olla yhteydessä sähköpostitse
- seuran ensisijainen tiedotuskanava on nettisivut (www.swim.fi)
- la 17.9. Koski-uinnit Äänekoskella, toimitsijoiden ilmoittautuminen seuran sivujen kautta
Kilpailukalenteri
Koski-uinnit | 17.9. | Äänekoski |
Martti Ollgren –uinnit | 24.9. | Tampere |
Js-cup | 1.10. | Vaajakoski |
Varkauden syysuinnit | 5.11. | Varkaus |
Js-cup | 12.11. | Vaajakoski |
IKM-karsinnat | 19.–20.11. | Lappeenranta |
IKM-finaalit (kilpailuihin selvinneet) | 9.-11.12. | Tampere |
Js-cup (kaikki loput) | 10.12. | Vaajakoski |
maanantai 5. syyskuuta 2011
Seuran säännöt
1) Jos vanhempien mielestä joku asia ei toimi, vanhemman tulee laatia asiasta raportti ja lähettää se sähköpostilla valmentajalle. Raporttiin tulee liittää myös kehitysehdotukset asian korjaamiseksi. Valmentaja palaa asiaan. Tarvittaessa seurakoordinaattori Outi ja juniorivalmennuspäällikkö Malla auttavat ongelman ratkaisussa.
2) Jokaisen ryhmän valmentajat määrittävät ryhmälleen soittoajan, jolloin vanhemmat voivat tarvittaessa olla valmentajiin puhelimitse yhteydessä. Muina aikoina asiat hoidetaan sähköpostin välityksellä.
3) Treeniaika rauhoitetaan täysin valmennukseen. Vanhemmat eivät saa tulla altaalle tai kuivaharjoituspaikkaan kesken treenin, sillä valmentajan pitää pystyä keskittymään koko ryhmän uimareihin. Vanhempia askarruttavat asiat tulee hoitaa ennen treenin alkua tai treenin päätyttyä.
4) Swimming Jyväskylä on Tervis-seura, mikä tarkoittaa, että seuran arvoihin kuuluvat terveet elämäntavat, päihteettömyys, yleinen hyvinvointi ja elämänhallinta. Tällöin myös vanhemmilta odotetaan asianmukaista käyttäytymistä treenipaikoilla ja kisamatkoilla. Vanhempien tulee toimia myös esimerkkinä lapsille ja nuorille päihteettömyydestä ja treenien yhteydessä ei myöskään ole sopivaa esimerkiksi tupakoida.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)