Melkein kaikilla on jo kausi pulkassa ja tänään kun noita rantauimakoulujen vuoroja katselin niin taitaapa olla jo minullakin valmennuksesta kesäloma edessä. Ne joilla ei vielä loma ala tsempatkaa kovasti Alpolan kanssa ja näyttäkää mistä meidät on tehty !
Aloitellaan ensi kausi 30. heinäkuuta ja pari viikkoa pelkästään ulkotreenaillaan. Sitten sillä viikolla kun koulut alkavat päästään ehkäpä jo uimaan=) Alustavasti vuorot näyttivät hyviltä, aikoja en viitsi vielä laitella jos ne sattuvatkin muuttumaan mutta ainakin to ja la olivat vapaapäiviä ja sunnuntaisin on taas yhteisaamutreeni.
Muistakaa syödä jäätelöä ja olla ulkona, jat6ketaan sitten taas pirteinä ja motivoituneina heinäkuun lopussa !
Ps. saadaan myös uusivanha valmentaja takaisin messiin ;)
lauantai 30. kesäkuuta 2012
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
maanantai 18. kesäkuuta 2012
IKM finalistit ja loppukausi
Eli meidän ryhmästä IKM-finaaleihin tiensä selvittivät:
Ilona
Otso
Sami
Tea
Tällä viikolla kaikilla treenit ti,ke,pe ja su ( pe 10-12 ja sunnuntain aika selviää myöhemmin)
Ensi viikolla finalistit ja mikseivät myös muutkin motivoituneet uimarit, treenaavat nsmryhmän kanssa ja jatkavat sillä tiellä Mikon ja Aaron kanssa sinne finaaleihin asti.

lauantai 16. kesäkuuta 2012
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Vielä kerran :)
Elikkäs huomenna aamulla 8-10 Wellamossa, Aaro pitää. ( Olen paikalla koska uimakoulut mutta ei jumppaa koska pitää pakata Rolloille )
Maanantaina 19-21 Aaltoalvarissa normaalisti niin että alkuun tunnin jumppa ja sitten uinti. Tiistaina vain uinti 15-17. Ville pitää molemmat treenit eli olkaapa nätisti !
Keskiviikkona ollaan taas Mikon kanssa molemmat messissä kunhan ollaan Rolloilta kotiin päästy.
Nyt vielä kaikki keskittyminen treenaamiseen ja panostetaan vielä ensi viikko ja sitten hölläillään enemmän ja aloitellaan pikkuhiljaa lomailua.
Ps. näillä näkymin aloitellaan treenaamaan heti elokuun alkupäivinä, tarkkaa päivää ei vielä tiedossa koska muuttujia mm. minun työt ja ensi kauden toinen valmentaja mutta katsastellaan vähän kaikkien fiiliksiä että milloin aloitellaan ja mitä tehdään =)
-Satu

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Loppukausi, lue tarkkaan !
Eli tässä koko ryhmän yhteinen suunnitelma loppukaudesta, finalisteilla katsellaan sitten vielä uudelleen:) Lue tarkasti
Ke norm. IKULAISET ILMOITTAKAA JOS ETTE TULE/ MAJOITU RYHMÄN KANSSA KISOISSA
To vapaa
Pe rollolaiset 8.30 Mikon kanssa Poriin ( lähtö Aalto alvarilta)
ikulaiset ihan normaalisti
La vapaa
Su normaalisti ikuilla Wellamossa( ei jumppaa )
Ma& Ti Ville Kallinen pitää ikutreenit ( Tiistaina ei jumppaa )
Ke norm
To vapaa
Pe normaaliin aikaan kisoihin valmistelua
La-Su kisat
18-22.6 normaalisti treenit kaikilla

tiistai 5. kesäkuuta 2012
Moro!
Käytän tässä Kaisan neuvomaa kikkaa eli tuossa Octosta kopioitu lista IKM-uinteihin ilmoitetuista uimareista ja lajeista. Ilmoittakaapa saman tien jos joku puuttuu tai lajeissa on jotain hämärää.
T. Mikko

| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)