tiistai 27. joulukuuta 2011

Välipäivien treenaus + alkuvuoden muutokset

Moi uimarit ja vanhemmat!

Joulu on nyt vietetty ja sen osuttua noin mukavasti viikonlopulle, jää meille hirmu iso määrä treenejä käytettäväksi :)

Tämä viikko mennään siis lähes normaalin aikataulun mukaisesti. Koitetaan olla tosin mahdollisimman paljon altaassa ja kerätä paljon kilometrejä, eli koska muut seurat taitavat pitää joululomaa, treenataan me tänään tiistaina, sekä perjantaina (eli vaajakosken treenit) mahdollisimman pitkään, kuitenkin korkeintaan klo 21:00
Keskiviikko mennään normisti omalla vuorolla 20-22, ja torstaina päästään hyödyntämään taas NSM-ryhmän allasaikaa, eli ei jumppaa ja suoraan altaaseen klo 20-22.

Eli:

Ti: 19-19:30 jumppa ulkona, 19:30-21:00 allas VJK
Ke:  20-22 allas, Muurame
To:  20-22 allas, Muurame
Pe: 19-19:30 jumppa ulkona, 19:30-21:00 allas VJK

Lauantaina aletaan jo vietellä uuttauotta, joten aamutreenit jää välistä. Pitkien lomien sijaan joulukuu onkin ollut hieman tällaista pitkien viikonloppujen viettämistä.


Tammikuun kolmannesta päivästä alkaen siirrymme ''uusiin'' aikatauluihin. Paljon ei meidän ryhmälle tule muutosta, mutta uudet aikataulut näyttävät tältä. Muutokset korostettu.


maanantai vapaa
tiistai 19.00-21.00 Tikkakoski
keskiviikko 20.00-22.00 Muurame
torstai 20.00-22.00 Muurame
perjantai 19-20.30 Wellamo
lauantai vapaa
sunnuntai            08.00-10.00 junioreiden yhteistreeni Wellamo


Edelleen 'lomankin' aikana odotan että ilmoitatte poissaoloistanne!

-K

lauantai 3. joulukuuta 2011

JS-cup!!

UIMARIT!!

Ensi viikon lauantaina on kauden viimeinen JS-cup, ja tämähän koskee Jyväskylässä viikonloppuna olevia uimareita. Finalistithan ovat samana viikonloppuna Tampereella. (Manu, saat kyllä osallistua! Olet kuitenkin lauantaina jo takasin)

Itsehän lähden valmentajaksi finaaleihin, joten Liinu pitää teistä huolen JS-cupin ajan. Tiedän kuitenkin ettei teitä hirveästi tarvitse kaitsea, luotan että osaatte käyttäytyä keskenänne!

Nyt siis tehtävänä huomiseen sunnuntaihin 4.12. mennessä, katsoa itselleen 2 lajia tästä ja lähettää ne minulle tekstarina.


  1. N 50 vu
  2. M 50 vu
  3. N Masters 50 vu
  4. M Masters 50 vu
  5. N erityisuimarit 50su
  6. M erityisuimarit 50su
  7. N 100 sku
  8. M 100 sku
  9. N 100 ru
  10. M 100 ru
  11. N 200 sku
  12. M 200 sku
  13. N 200 pu
  14. M 200 pu
  15. N 200 su
  16. M 200 su
  17. N 100 vu
  18. M 100 vu
  19. N 50 ru
  20. M 50 ru
  21. N Masters 50 ru
  22. M Masters 50 ru
  23. N erityisuimarit 50 ru
  24. M erityisuimarit 50 ru


-07:45 omatoiminen jumppa
-08:00 altaaseen ja mahdollisimman pitkä ja monipuolinen kisaverra!
-ennen kumpaakin lajia rauhallinen paikka, ja mielikuvaharjoitus lajista!
-ajoissa omiin lajeihin
 -JA PITÄKÄÄ NE VAATTEET JA KENGÄT PÄÄLLÄ VAIKKA OLISI KUINKA PIENI VÄLI LAJIEN VÄLISSÄ!!! Tämä on erityisen tärkeää, ja Liinulla tarkkailun alla.

Uikaahan kovaa, ja käyttäytykää nätisti! :)

-K

torstai 24. marraskuuta 2011

Viikonlopun treenaaminen

Moi!

Tulevana vknloppuna minä ja osa ryhmästä olemme lähdössä Jämsänkoskelle leireilemään. Jyväskylään jääville vaikuttaa niin, että perjantaina treenataan yhdessä Flippereiden kanssa klo 20-20.30 jumppa (sisällä) sekä 20.30-21.45 allas.

Lauantai-aamuna emme pidä treenejä! 

Ne korvataan sunnuntai-aamuna klo 8-10 Wellamossa, myöskin Flippereiden kera.

-K

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

JÄMSÄNKOSKEN LEIRI

Huomatkaa myös alla oleva postaus IKUista!


Eli tästä linkistä aikalailla kaikki selviää leiriä koskien. http://www.swim.fi/uutiset.html?792
Löytyy aikataulut, hinnat, ohjelmat jne.

Hinta kaikkineen n. 95 e, tarkentuu torstain jälkeen.

Sitovat ilmoittautumiset torstaihin mennessä minulle sähköpostiin! Koskee myös niitä, jotka on jo treeneissä ilmoittautunut. En kuitenkaan pelkällä sanomisella muista :)

Hirmu kiva olisi jos mahdollisimman moni lähtisi, minä olen sinne kuitenkin lähdössä valmentajaksi.


D: we have an opportunity to go to a camp on 25.-27.11. I am going as a coach.  There will be swimming and other activities during the weekend. Leaving would be on friday at 14:30, and we would come back on sunday afternoon. Kind of like Piispala-camp. The whole weekend would cost about 95 euros. If you are interested, I have to know by thursday.

IKU-infoa

Moi vanhemmat ja uimarit!

Viikonloppu lähestyy, ja samoin pääkisat joihin ollaan koko kausi treenattu! Pysykäähän loppuviikko terveenä. Treeneissä vedetään kisoihin valmistavia harjoituksia koko viikko. Alla kaikkien lajit listattuna. Nimen jälkeinen ensimmäinen numero tarkoittaa lajin numeroa.

Perjantaina lähdetään klo 14:00 uimahallin hiekkaparkkipaikalta. Sunnuntaina kisat loppuvat n. klo 19:00, joten sieltä palaillaan sitten aikanaan. Tästä linkistä näette tarkemman aikataulun viikonlopulle.
http://www.lappeenrannanuimarit.fi/Home/ikm-aluekilpailu-19-20112011

Leaving from the same place as every competition, on friday at 14:00 o'clock. Above is the link to every schedule.

Outilta tulee yleinen leirikirje huomenissa. Hotellimajoituksesta sen verran, että Outi on jakanut huoneet koko lähtijälistasta, joten välttämätte juuri se paras kaveri ei ole samassa huoneessa. Tämä siksi, että 55:n uimarin kaikki toiveet olisi hieman hankala toteuttaa. Huonejärjestykset siis on mitkä ilmoitetaan, ja niitä ei paikanpäällä ruveta vaihtelemaan.

Tässä siis kaikkien ilmoitetut lajit. Viestit uidaan kunkin jakson päätteeksi, ja viestijoukkueet kerrotaan kyseisen jakson jumpassa.

Dobrzhanskiy Danila 4 P12,13 100m Vapaauinti [13-13]

18 P12,13 400m Vapaauinti [13-13]

24 P13 100m Perhosuinti [13-13]

34 P12, 13 100m Selkäuinti [13-13]
Jakonen Ilona 11 T13,14,15 200m Selkäuinti [13-13]

15 T13,14,15 200m Vapaauinti [13-13]

31 T13,14,15 100m Selkäuinti [13-13]

49 T13,14,15 100m Vapaauinti [13-13]
Koskinen Juuli 7 T13,14,15 100mPerhosuinti [13-13]

21 T13,14,15 400m Sekauinti [13-13]

41 T13,14,15 200mPerhosuinti [13-13]

49 T13,14,15 100m Vapaauinti [13-13]
Kuosmanen Nea 7 T13,14,15 100mPerhosuinti [15-15]

15 T13,14,15 200m Vapaauinti [15-15]

37 T13,14,15 800m Vapaauinti [15-15]

49 T13,14,15 100m Vapaauinti [15-15]
Lampi Jenni 3 T-11,12 100m Vapaauinti [11-11]

25 T10,11 50m Perhosuinti [11-11]

35 T11,12 100m Selkäuinti [11-11]

51 T11,12 200m Sekauinti [11-11]
Leppänen Emilia 3 T-11,12 100m Vapaauinti [12-12]

9 T11,12 100m Rintauinti [12-12]

35 T11,12 100m Selkäuinti [12-12]

51 T11,12 200m Sekauinti [12-12]
Oksanen Manu 2 P14,15,16 100m Selkäuinti [16-16]

8 P14,15,16 800m Vapaauinti [16-16]

12 P14,15,16 200m Perhosuint [16-16]
Oksanen Otso 2 P14,15,16 100m Selkäuinti [14-14]

8 P14,15,16 800m Vapaauinti [14-14]

12 P14,15,16 200m Perhosuint [14-14]
Orenius Sami 4 P12,13 100m Vapaauinti [13-13]

18 P12,13 400m Vapaauinti [13-13]

34 P12, 13 100m Selkäuinti [13-13]

50 P12,13 200m Sekauinti [13-13]
Pentti Miika 16 P14,15,16 200m Rintauinti [14-14]

22 P14,15,16 100m Vapaauinti [14-14]

30 P14,15,16 200m Sekauinti [14-14]

52 P14,15,16 100m Rintauinti [14-14]
Pentti Sonja 3 T-11,12 100m Vapaauinti [12-12]

9 T11,12 100m Rintauinti [12-12]

17 T11,12 400m Vapaauinti [12-12]

35 T11,12 100m Selkäuinti [12-12]
Penttinen Maria 11 T13,14,15 200m Selkäuinti [15-15]

27 T13,14,15 100m Rintauinti [15-15]

31 T13,14,15 100m Selkäuinti [15-15]

49 T13,14,15 100m Vapaauinti [15-15]
Päivinen Elias 12 P14,15,16 200m Perhosuint [14-14]

16 P14,15,16 200m Rintauinti [14-14]

36 P14,15,16 100mPerhosuinti [14-14]

52 P14,15,16 100m Rintauinti [14-14]
Pärnänen Emma 3 T-11,12 100m Vapaauinti [12-12]

9 T11,12 100m Rintauinti [12-12]

17 T11,12 400m Vapaauinti [12-12]

35 T11,12 100m Selkäuinti [12-12]
Soininen Selma 17 T11,12 400m Vapaauinti [12-12]

23 T12 100m Perhosuinti [12-12]

35 T11,12 100m Selkäuinti [12-12]

51 T11,12 200m Sekauinti [12-12]
Österlund Tea 1 T13,14,15 200m Sekauinti [13-13]

7 T13,14,15 100mPerhosuinti [13-13]

15 T13,14,15 200m Vapaauinti [13-13]

49 T13,14,15 100m Vapaauinti [13-13]

perjantai 28. lokakuuta 2011

IKM-karsinnat

TÄRKEÄÄ!  Lähtijämäärät katsotaan vielä tällä viikolla, lajit päätetään myöhemmin. Keskustelkaa siis kotona tämän päivän aikana lähdöstä. Kisathan ovat meidän ryhmän pääkisat, joten kaikkien olisi tarkoitus lähteä!!

IKM-karsinnat uidaan kolmen viikon päästä Lappeenrannassa.

Uimareille karsintakisareissu on omakustanne kokonaan. Omakustannemaksu koostuu tilausajobussimaksusta, hotelliöistä, sekä ruokailuista kisaviikonlopussa.. tarkka lopullinen hinta määräytyy lähtijöiden mukaan, mutta alustavasti tuo omakustannehinta on n. 120-135e.

Lähtö perjantai-iltapäivällä. Verryttely Lappeenrannassa pe-iltana. Paluu sunnuntaina illalla myöhään.

Kisoihin on yhteisbussikuljetus. Kisajaksot uidaan lauantaina ja sunnuntaina.

Hotellimajoitus on kaikille Sokos hotel Lappeessa. Jos joku uimari haluaa majoittua jossain muualla/sukulaisissa, se on ok, koska joutuvat kuitenkin itse reissun maksamaan.

Ruokailut järjestetään hallin viereisellä koululla.

Kilpailukutsu:
http://www.uimaliitto.fi/fi/uinti/kilpailut/2011s/lrikm/lrikm11_alue.pdf

torstai 27. lokakuuta 2011

Treeni-Infoa

Heippa!

 Muutama juttu. Tänään aloitetaan Voionmaan salivuorot klo 17:00-18:30, ohjelmassa kuntopiirin tyyppisiä juttuja.

Toisena, käytetään vielä edustuksen poissaoloa hyväksi, ja treenataan lauantaina kahdesti. Eli aamutreenit Vaajakoskella klo 08:00-10:00, iltapäivä Muuramessa 17:00-19:00. Molemmat vedetään NSM-ryhmän ajoilla ja kanssa.

-K

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Jämsän Äijän-uinnit

Moi!

Meidän ryhmästä ilmoittautui 7 uimaria Jämsän kisoihin, ja tässä muistutuksena lajit:


Lampi Jenni 50m Vapaauinti Naiset [11-12]
100m Vapaauinti Naiset [0-16]
100m Rintauinti Naiset [0-14]
Leppänen Emilia 100m Vapaauinti Naiset [0-16]
50m Selkäuinti Naiset [11-12]
50m Rintauinti Naiset [11-12]
Orenius Sami 50m Vapaauinti Miehet [13-14]
400m Vapaauinti Miehet [0-14]
Pentti Miika 100m Vapaauinti Miehet [0-16]
100m Rintauinti Miehet [0-14]
Pentti Sonja 100m Vapaauinti Naiset [0-16]
50m Rintauinti Naiset [11-12]
Pärnänen Emma 50m Vapaauinti Naiset [11-12]
400m Vapaauinti Naiset [0-14]
50m Rintauinti Naiset [11-12]
Österlund Tea 400m Vapaauinti Naiset [0-14]
100m Rintauinti Naiset [0-14]











Maksut voi hoitaa http://www.swim.fi/tuotteet.html?id=27/  täällä, ja muistakaahan että kyydit tulee olla omasta takaa!

-K

maanantai 10. lokakuuta 2011

Muuramen käytänteet

Hei kaikki uimarit!

Muuramen käytänteissä on ollut epäselvyyksiä. Niin hallin henkilökunta kuin myös me valmentajat ollaan saatu ristiriitaisia ohjeita siitä, kuinka tulee toimia. Nyt meillä on kuitenkin kirjalliset ohjeet, joiden mukaan mennään. Lukekaahan huolellisesti läpi, jotta asiat sujuvat jatkossa ongelmitta. Toimiva yhteistyö hallihenkilökunnan kanssa on meille tärkeää.

- ulkokengät siististi tuulikaappiin (ei eteiseen penkkien alle)
- ennen uintia suihkuun ilman uima-asuja
- iltaisin saunat käytössä
- suihkuhuoneiden lattioilta liika vesi ja nukat vedettävä kohti lattiakaivoja (jokainen uimari hoitaa vuorotellen)
- pyyhe pesuhuoneeseen ja kuivana pukemaan (pukuhuoneet pidettävä kuivina, ei lattiakaivoja)
- valoja ei tarvitse sammuttaa eikä ovia lukia (henkilökunta hoitaa)
- ulkona oltava 22:15, koska hälytykset menevät päälle

Ja muistakaahan, että liput (sekä torstaina köysi) valmiiksi siihen mennessä, kun treeni alkaa! Liput löytyvät joko allasvarastosta, joka sijaitsee lähtöpäädystä katsottuna altaan vasemmalta puolelta tai tyttöjen ryhmiksestä.

Sini

perjantai 7. lokakuuta 2011

Treeniohjelmia loman ajaksi?

Hei!

Jos olet lähdössä syyslomalla omalle lomareissulle, mutta haluaisit treenata siellä, ilmoita siitä tulevissa treeneissä tai sähköpostilla niin lähetämme ohjelmia alkuviikosta. Muutama uimari onkin pyytänyt omatoimisia treeniohjelmia, mikä on hieno juttu! Täyttä lomailua ei tässä vaiheessa kautta suositella kenellekään.

Sini

Sinin viimeiset treenit

Heippa kaikille!

Syksy on kulunut nopeasti ja pian tulee aika, kun jään äitiyslomalle. Ensi keskiviikkona 12.10. olen viimeistä kertaa vetämässä treenejä. Tehdään jotain erilaista ja mukavaa yhdessä. Toivottavasti kaikki pääsevät paikalle.

Sini

Jämsän Äijän uinnit

Hei!

Jämsänkoskella järjestetään pienimuotoiset lyhyen radan kilpailut lauantaina 29.10.

Kilpailukutsu löytyy täältä:
http://www.uimaliitto.fi/fi/uinti/kilpailut/2011s/aijan/jamsa_aija.pdf

Jos kiinnostuit ja haluat lähteä kisailemaan, tässä ohjeet:

1) Sovi itsellesi kyyti kisoihin
Koska kisat ovat omatoimiset ja kilpailukalenterin ulkopuoliset, seura ei järjestä kisoihin kyytiä eikä kisoihin ole lähdössä valmentajaa mukaan.

2) Ilmoita lajit Kaisalle sähköpostitse
Lajit ilmoitettava viimeistään tiistaina 11.10., jotta ilmoittautumiset ehditään tehdä ennen leirille lähtöä. Koska kisat ovat omatoimiset, lajivalinnoille ei ole mitään kriteerejä. Kannustamme rohkeasti kokeilemaan 400 vu! (Erityisesti ne uimarit, joilla se on mahdollisesti IKM-laji.)

3) Maksa starttimaksut (7€/laji)
Tässä linkki starttimaksujen maksuun:
http://www.swim.fi/tuotteet.html?id=27/

Treenit ovat tuolloin  normaalisti niille, jotka eivät kisoihin lähde.

Sini

Suomeen jäävien treenaaminen

Tässä Suomeen jäävien treeniajat ja -paikat sekä valmentajien nimet, jotka treenit vetävät.

To 13.10. lepopäivä
Pe 14.10. 20:30-21:45, Wellamo, Mira
La 15.10. lepopäivä
Su 16.10. 8-10, Wellamo, Mira
Ma 17.10. lepopäivä
Ti 18.10. 19:30-22, Muurame, Jenny-Julia ja Mira
Ke 19.10. 20-22, Muurame, Jenny-Julia ja Mira
To 20.10. 20-22, Muurame, Jenny-Julia ja Mira
Pe 21.10. 20:30-21:45, Wellamo, Jenny-Julia
La 22.10. 8-10, Wellamo, Jenny-Julia
La 22.10. 17-19, Muurame, Jenny-Julia
Su 23.10. lepopäivä

Tarkoitus on tarjota myös Suomeen jääville mahdollisuus treenata enemmän, koska kerrankin siihen on mahdollisuus ja halleissa on hyvin tilaa. Saatiin loppujen lopuksi kolmen ryhmän ratavuorot käyttöön, joten tämmöinen paketti niistä saatiin kasaan. Treenit sisältävät jumppia, joten pitäkää jumppakamat ja jumppakumit mukana treeneissä. Tsemppiä treeneihin!

Sin

Lauantain treeni!

Moi!

Tänään jo kaikkia saatiinkin infottua, mutta muistutuksena, että lauantain treeni pidetään yhdessä NSM-ryhmän kanssa Vaajakoskella klo 8:00-10:00. Kyseessä vain allas. Me olemme Sinin kanssa molemmat pois kaupungista.

-K

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Vaajakosken jumpat ulkona

Hei!

Jatkossa Vaajakoskella pidetään kuivaosuus ulkona niin pitkään kuin säät sallivat. Jos vettä sataa vaivan kaatamalla, eiköhän me mahduta katokseen. Muuten pukeutuminen sään mukaan. Pipot ja lapaset mukaan, kun säät viilenevät.

Sini

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ti ja pe jumpat ulkona

Ens viikon tiistain ja perjantain jumpat pidetään ulkona. Wellamon alakerran käytävätila on ahdas ja rajoittaa todella paljon toimintaa. Mietitään ja jutellaan ens viikolla siitä, miten jatkossa toimitaan.

Kokoontuminen klo 19:00 uimahallin pihassa. Olkaahan ajoissa paikalla!

Sini

Kiitokset toimitsijoille

Hei!

Suuri kiitos lauantaiaamun Js-cupin toimitsijoille. Kisat saatiin vietyä hienosti aikataulussa läpi.

Sini

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Perjantain jumppa ulkona

Heippa,

kuten eilen treeneissä kerrottiin, pidämme perjantain treenin kuivaosuuden ulkona. Tavataan hallin aulassa klo 19:00. Ohjelmassa juoksua ja muuta yleistä lämmittelyä, joten kunnon ulkoliikuntavaatteet kenkineen matkaan. Pyyhkeitä ja jumppa-alustoja ei tarvitse.

Sini

JS-cup 1.10.

Moikka!

Lauantaina uidaan kauden ensimmäiset Jyvässeutu-cupit Vaajakosjella ja  perinteisesti järjestysvuoro on meillä ja Ratahailla. Viime vuoden päätöksen mukaan, syksyn kisassa toimitsemaan pitäisi tulla aakkosjärjestyksen mukaan puolet alustapäin katsottuna vanhemmista, ja keväällä sitten loput. Nyt siis alla lueteltujen henkilöiden vanhemmat ilmoitusta minulle tai kommenttiboksiin. Paikalle lauantaina klo: 8:00. Uimareilla jumppa alkaa 7.45, olkaa ajoissa!

 Danila
 Juuli
 Nea
 Jenni
 Emilia
 Manu
 Otso
 Sami


Dobrzhanskiy Danila 50m Perhosuinti Miehet

100m Sekauinti Miehet
Koskinen Juuli 50m Perhosuinti Naiset

100m Sekauinti Naiset
Kuosmanen Nea 50m Perhosuinti Naiset

200m Rintauinti Naiset
Leppänen Emilia 200m Rintauinti Naiset

50m Selkäuinti Naiset
Oksanen Manu 50m Perhosuinti Miehet

200m Vapaauinti Miehet
Oksanen Otso 50m Perhosuinti Miehet

200m Vapaauinti Miehet
Orenius Sami 100m Selkäuinti Miehet

100m Sekauinti Miehet
Pentti Miika 200m Vapaauinti Miehet

100m Sekauinti Miehet
Pentti Sonja 50m Perhosuinti Naiset

100m Perhosuinti Naiset
Penttinen Maria 50m Perhosuinti Naiset

100m Sekauinti Naiset
Päivinen Elias 50m Perhosuinti Miehet

100m Sekauinti Miehet
Pärnänen Emma 200m Vapaauinti Naiset
100m Perhosuinti Naiset
Österlund Tea 50m Perhosuinti Naiset
200m Rintauinti Naiset

So Danila! Your mom should be in the saturdays competition taking time. It's our group's turn to keep the competition. And dry warm up starts 7:45, warm up 8:00 and competition 8:30

torstai 22. syyskuuta 2011

Tampereen lajit

Moikka!

Muutama jo kyselikin miksi meikäläisiä ei näy Tampereen osallistujaluettelossa. Ilmoittamisjärjestelmän kanssa oli hieman ongelmia ja niitä selviteltiin Ruotsia myöten, mutta nyt kaikki on kunnossa, ja uimarit kyllä listoilta löytyvät kunhan saavat ne siellä päässä päivitettyä. Tässä vielä koottuna kaikkien lajit, ja näiden lisäksi uidaan 3 viestiä: tytöt kaksi ja pojat yhden. Joukkueet kerrotaan bussissa.

Emma Pärnänen -99, 50 vu, 200 sku ja 100 su

Selma Soininen -99, 100 pu, 200 sku ja 100 su

Sonja Pentti -99, 50 vu, 100 ru ja 200 vu

Emilia Leppänen -99, 200 sku, 50 ru ja 100 su

Jenni Lampi -00, 100 pu, 50 ru ja 200 vu

Nea Kuosmanen -96, 200 vu, 100 ru ja 100 pu

Maria Penttinen -96, 200 sku, 100 ru ja 100 su

Tea Österlund -98, 200 sku,  100 pu ja 100 su

Juuli Koskinen -98, 200 ru, 100 ru ja 100 su

Elias Päivinen -97, 200 ru, 100 ru ja 100 pu

Miika Pentti -97, 100 ru, 200 sku ja 100 su

Manu Oksanen -95, 100 ru, 100 su ja 200 sku

Otso Oksanen -97, 200 sku, 100 ru ja 200 vu

Sami Orenius -98, 200 sku, 200 vu ja 100 su

-K

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tampereen ruokailu

Lauantain kilpailuissa on mahdollista syödä lounas uimahallin kahviossa. Ruoka on noin 8 € kpl ja yleensä ollut uimareille sopivaa pastaa jauheliha/kanakastikkeella. Varaukset viimeistään torstai-iltapäivällä osoitteeseen: info(at)swim.fi, koska varaukset tehdään tostaina illalla kootusti. Uimari maksaa ruoan itse paikan päällä kahvion kassalle ruokailemaan mennessään, joten varaa tuo määrä rahaa mukaan. Suosittelen lämmintä ruokaa kaikille, koska päivästä tulee varmasti pitkä.

Sini

tiistai 20. syyskuuta 2011

Tampereen bussikyyti


Lauantain Tampereen kisojen bussipaikat on varattava SwimShopin kautta keskiviikkoon 21.9. klo 18 mennessä. Bussikyydin hinta 16,00 €. Bussin lähtöaika on lauantaina 7:30 AaltoAlvarin viereiseltä hiekkaparkkipaikalta.

Tässä linkki varaukseen:

Muistattehan, että bussikyyti on ensisijainen kuljetus kilpailuihin myös silloin, kun vanhemmat lähtevät katsomaan kisoja. Jos moni jää bussista pois, hinta muiden uimareiden osalta nousee kohtuuttoman suureksi. Bussimatkalla käydään läpi myös yleisiä kisakäytäntöjä ja valmentajat antavat ohjeita uimareilleen.

Jos joku ei jostain syystä kulje bussikyydillä, tulee tämä ilmoittaa perustellun syyn kera välittömästi valmentajille. Me valmentajat emme näe mistään nimilistaa bussiin ilmoittautuneista ja haluamme tietää, ketkä ryhmästämme pitäisi aamulla bussissa olla.

Sini

torstai 15. syyskuuta 2011

Koskiuinnit

Aikataulu ja osallistujaluettelo löytyvät täältä:
http://www.swim.fi/187

Sini

Tehtävä lauantain kisoja varten

Kuten tiistaina kerroimme, jokaisen Koskiuinteihin osallistuvan uimarin tulee kirjoittaa paperille
1) puolen tunnin oma kisaverra, jonka aikoo uida lauantaina
2) taktiikat kaikista kisalajeista

Palautus Kaisalle viimeistään lauantaiaamuna. Saa tuoda aikaisemminkin. Laittakaa papereihin oma nimi. Perjantain treenin alkuun uidaan yhdessä kisaverra, josta voi ottaa vinkkejä omaan verraan. Muistattehan, että kaikille ei välttämättä sovi samanlainen verra ja myös uitavat kisalajit tulee huomioida.

Sini

Keskiviikon treeniaika

Keskiviikon aikainen treenivuoro tuotti liian monelle ongelmia ehtiä, joten jatkossa keskiviikon treeni on alkuperäisen aikataulun mukaan Muuramessa klo 20:00-22:00. Jos tästä aiheutuu haittaa, tulkaa juttelemaan niin keksitään toimiva ratkaisu. Kyse on kuitenkin vain muutamasta viikosta, koska edustuksen leirin jälkeen olisimme joutuneet kuitenkin palaamaan alkuperäiseen aikatauluun.

Sini

lauantai 10. syyskuuta 2011

Koskiuintien kisainfo

Aikataulu

Jumppa klo 10:45 (sään salliessa ulkona, sisällä ahdasta)
Verryttely klo 11:00
Kilpailut klo 12:00

Ilmoitetut lajit

Danila 50vu, 100vu ja 100su
Sami 50vu, 100sku, 200vu, 50pu
Miika 50ru, 200vu, 100su
Otso 50vu, 100vu, 100sku
Manu 50vu, 100vu, 100sku
Sonja 100vu, 100sku, 50pu
Selma 400sku, 50su, 100su
Emma 100vu, 200vu, 50pu
Emilia 100sku, 50pu, 100su
Juuli 50vu, 100sku, 100su
Tea 50vu, 100sku, 200vu, 50pu
Nea 50vu, 100vu, 100sku

Kisavarusteet

- useat uimapuvut tai uimahousut
- lasit ja varalasit
- lakki ja varalakki
- pyyhe
- seuran t-paita
- paita, huppari tai takki
- shortsit tai pitkät housut
- SISÄKENGÄT
- JUOMAPULLO
- evästä

Kyydit

Sopikaa kimppakyytejä Äänekoskelle. Kisoihin ei ole bussikuljetusta.

Toimitsijatilanne

Toimitsijoita ei ole vielä riittävästi. Kaikkien apua tarvitaan. Ilmoittautumiset seuran sivujen kautta.

-Sini-

perjantai 9. syyskuuta 2011

Panttikortin lunastaminen

Uimarit voivat käydä nyt lunastamassa panttikortin Wellamon kassalta. Kassalle maksetaan vain 5 € pantti kortista. Pantin saa takaisin, kun kortin palauttaa myöhemmin kassalle.

Wellamon kortilla pääsee sisään Wellamoon ja Tikkakosken hallille. Muurameen ei tarvitse korttia.

Kortin maksua ei suoriteta nyt uimahallille, vaan korttimaksu tulee suoritettavaksi seuran tilille syksyllä, kun kaupunki laskuttaa seuraa käynneistä.

Wellamon kassalla on lista kaikista ryhmiin ilmoittautuneista uimareista, joten kortin voi lunastaa ilmoittamalla kassalle oman nimen, ryhmän nimen sekä seuran nimen. Mikäli nimeä ei listalta jostain syystä löydy, ilmoittakaa asiasta valmentajalle.

Sini

Soittoajat valmentajille

Seuran uusissa säännöissä sanotaan, että jokainen ryhmä määrittää soittoajat, jolloin vanhemmat voivat olla yhteydessä valmentajiin.

Ryhmämme soittoajat:
Tunti ennen treenejä ja puoli tuntia treenien jälkeen

Sini

Tiistain vanhempainillan asioita

Tässä vielä tiistain vanhempainillan asiat, jotta kaikki pääsevät tutustumaan niihin. Listalla on tärkeitä asioita, joihin myös uimarit voivat tutustua.

Harjoittelu

- uudet treeniajat blogissa
- lauta, pullarit ja räpylät joka päivä treeneihin, kuminauha olkapääjumppaan
- poissaoloista ja niiden syystä ilmoittaminen valmentajalle etukäteen tärkeää
- treeniprosenttien seuranta jatkuu
- pitkistä poissaoloista (perhelomat ym.) toivotaan ilmoitusta ajoissa
- syyslomalla Espanjan leiri tai harjoitukset yhdistelmäryhmässä
- uusi valmentaja Sini tilalle lokakuun puolessa välissä

Kilpailut

- kilpailukalenteri alla
- uimari ja valmentajat yhdessä päättävät lajit kisoihin
- omatoimiset kilpailut mahdollisia (eivät voi korvata kilpailukalenterin kisoja, sovittava valmentajien kanssa vähintään kaksi viikkoa ennen kilpailuja)
- omatoimisten kilpailujen maksuun muutos
- kauden pääkilpailut IKM-aluekarsinnat ja IKM-finaalit
- Koski-uinteihin ei bussikuljetusta, muihin ulkopaikkakunnan kisoihin bussikuljetus

Yleistä tiedotettavaa

- ryhmän en sisijainen tiedotuskanava on blogi (swimmop.blogspot.com)
- henkilökohtaisissa asioissa valmentajiin voi olla yhteydessä sähköpostitse
- seuran ensisijainen tiedotuskanava on nettisivut (www.swim.fi)
- la 17.9. Koski-uinnit Äänekoskella, toimitsijoiden ilmoittautuminen seuran sivujen kautta

Kilpailukalenteri

Koski-uinnit
17.9.
Äänekoski
Martti Ollgren –uinnit
24.9.
Tampere
Js-cup
1.10.
Vaajakoski
Varkauden syysuinnit
5.11.
Varkaus
Js-cup
12.11.
Vaajakoski
IKM-karsinnat
19.–20.11.
Lappeenranta 
IKM-finaalit (kilpailuihin selvinneet)
9.-11.12.
Tampere
Js-cup (kaikki loput)
10.12.
Vaajakoski


maanantai 5. syyskuuta 2011

Seuran säännöt


1)    Jos vanhempien mielestä joku asia ei toimi, vanhemman tulee laatia asiasta raportti ja lähettää se sähköpostilla valmentajalle. Raporttiin tulee liittää myös kehitysehdotukset asian korjaamiseksi. Valmentaja palaa asiaan. Tarvittaessa seurakoordinaattori Outi ja juniorivalmennuspäällikkö Malla auttavat ongelman ratkaisussa.

2)    Jokaisen ryhmän valmentajat määrittävät ryhmälleen soittoajan, jolloin vanhemmat voivat tarvittaessa olla valmentajiin puhelimitse yhteydessä. Muina aikoina asiat hoidetaan sähköpostin välityksellä.

3)    Treeniaika rauhoitetaan täysin valmennukseen. Vanhemmat eivät saa tulla altaalle tai kuivaharjoituspaikkaan kesken treenin, sillä valmentajan pitää pystyä keskittymään koko ryhmän uimareihin. Vanhempia askarruttavat asiat tulee hoitaa ennen treenin alkua tai treenin päätyttyä.

4)    Swimming Jyväskylä on Tervis-seura, mikä tarkoittaa, että seuran arvoihin kuuluvat terveet elämäntavat, päihteettömyys, yleinen hyvinvointi ja elämänhallinta. Tällöin myös vanhemmilta odotetaan asianmukaista käyttäytymistä treenipaikoilla ja kisamatkoilla. Vanhempien tulee toimia myös esimerkkinä lapsille ja nuorille päihteettömyydestä ja treenien yhteydessä ei myöskään ole sopivaa esimerkiksi tupakoida.