torstai 29. maaliskuuta 2012

Pääsiäisen ajan treenaus

Moi!

Pääsiäisenä uidaan hieman muokatusti, eli perjantain ja sunnuntain
harjoitukset peruttu hallin ollessa kiinni.

Näiden tilalla pidämme junnujen yhteistreenin lauantaina  7.4.  klo 8-10
Wellamossa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle!

-K

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Mopit-ryhmän vanhempainilta: pe 17.2.2012 klo 19-19.30

Harjoittelusta
  • iso muutos moppien kokoonpanoon
  • harjoittelu on alkanut hyvin
  • poissaoloista ilmoittaminen suoraan valmentajalle etukäteen
  • treeniajat samat kuin syksyllä, löytyvät seuran sivuilta ja blogista (toukokuussa muutoksia)
  • jos uimarilla on ongelmia myöhäisten treenien takia, sovitaan erikoisjärjestelyt tapauskohtaisesti
  • omatoimisuutta koko ajan enemmän: toivotaan, että kotona ohjataan myös tähän suuntaan (poissaoloista ilmoittaminen, omista asioista kertominen itse eikä aina vanhempien kautta)
  • toive: pitkistä poissaoloista (perhelomat ym.) ilmoitus valmentajille heti, kun niistä tiedetään, jotta uimarin harjoittelussa voidaan varautua tähän


Kilpailut
  • kilpailukalenteri (neljät js-cupit, kahdet ulkopaikkakunnan kisat, Oulu sekä Rollot/IKUt)
  • 2 starttia/kilpailu (paitsi pääkisat sekä Oulu)
  • uimari ja valmentaja yhdessä päättävät lajit kisoihin, eivät vanhemmat
  • omatoimiset (kilpailukalenterin ulkopuoliset ylimääräiset kilpailut mahdollisia, jos niistä sovitaan riittävän ajoissa valmentajien kanssa (vähintään 2 viikkoa etukäteen)
  • kevätkauden pääkilpailut Rollot Porissa 8.-10.6. sekä IKM-aluekarsinnat Kuopiossa (?) 16.-17.6. IKM-finaalit Espoossa 13.-15.7. sinne selvinneillä (24 parasta/laji)
  • kisat, joissa yövytään: uimareista ja valmentajista muodostuu kisajoukkue, joka kulkee yhdessä, vanhemmat ovat toki tervetulleita katsomaan ja kannustamaan lapsiaan
  • Oulun infot blogista, Liinu pääurakoitsijana


Yleistä tiedotettavaa
  • Kaisa jää pois Tampereen kisojen jälkeen toukokuussa
  • treenit vedetään siihen asti pääsääntöisesti yhdessä, viikoittaisia vierailevia tähtiä saattaa alkaa ilmestymään
  • pääsiäisestä ei vielä tietoa, todennäköisesti jotain muutoksia tulossa hallien ollessa kiinni. Hiihtolomalla on treenit, ei lisätreenejä normiaikojen päälle
  • tiedotusvälineenä blogi, henkilökohtaisissa asioissa tietenkin sähköposti
  • toivomme avointa tiedonkulkua vanhempien ja valmentajien välillä, jos jokin asia mietityttää, ottakaa rohkeasti yhteyttä
  • keväällä ei päästä AaltoAlvariin, syksyllä pitäisi piikin aueta AaltoAlvari avaa virallisen tiedotteen mukaan 25 m altaan seuroille 2.5. eli helpotuksia tulossa
  • vanhempien yhteystiedot tulossa kunhan saan koottua listan sähköposteista