Swimming Jyväskylä järjestää vuositasolla noin 15 eritasoista uintikilpailua. Uintikilpailuissa tarvitaan paljon toimitsijoita moniin muihin urheilulajeihin verrattuna. Jotta esim. peruskilpailu saadaan vietyä läpi toimitsijatehtäviin tarvitaan noin 40-50 henkilöä. Kaikki kilpailun tehtävät hoidetaan vanhempien tai muiden kiinnostuneiden talkootyöllä. Tällä talkootyöllä pystytään alentamaan jokaisen uimarin harrastamisen kustannuksia.
Kilpailuissa tehtäviä on monenlaisia, suurin osa sellaisia joissa ei tarvita mitään erillistä osaamista eli kuka vain selviää niistä. Nyt tulevissa IKM-karsinnoissa tarvitaan esimerkiksi ajanottajia kaikille kilpailujaksoille. Jokainenhan meistä on jossain vaiheessa elämäänsä ottanut jotain aikaa jollekin. Uintikilpailuiden ajanottaminen ei eroa tästä mitenkään. Käsikello ajanottajat käynnistävät kellon lähtölaitteen välähtävästä valosta startin tapahtuessa ja pysäyttävät ajanjuoksun uimarin tullessa maaliin. Näin yksinkertaista!
Eikä käsikelloajanotossa ole edes suurta painetta, sillä 99,5% kerroista sähköinen ajanotto toimii, eli aika lähtee käyntiin starttilaitteen signaalista ja sammuu uimareiden koskettaessa maaliintulolevyä. Jos ja kun tämä järjestelmä toimii, niin muilla otetuilla ajoilla ei ole mitään merkitystä. Aina sähköinen ajanotto ei kuitenkaan syystä tai toisesta toimi (esim. uimarin kosketus levyyn on heikko), sitä varten on olemassa kaksi varajärjestelmää. Toisella maalipääntoimitsijalla on painonappi, jota painetaan uimarin tullessa maaliin/käännökseen. Se on ensimmäinen varmistus. Toisella toimitsijalla on käsikello. Käsikellolla otettu aika on siis varmistus näille kahdelle edelliselle. Jos kuitenkin käy niin, että käsiajanottokello ei jostain syystä lähde päälle startin hetkellä, niin ajanottaja nostaa käden ylös, jolloin vara-ajanottaja tietää saapua paikalle oman kellonsa kanssa ja ottaa uimarin ajan loppuun. Radalla oleva ajanottaja voi istuutua odottamaan seuraavaa starttia.
Tulkaa kaikki innolla mukaan, sillä kaikkia tarvitaan, jotta seura pystyy pyörittämään kilpailutoimintaa jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti